Kunnanhallituksen kokouksen tiivistelmä 10.8.2026
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 10.8.2026.
✅ Kunnanhallitus merkitsi talousarviototeutuman tiedokseen. Tulos 257 000 euroa. Lukua nostaa kuitenkin reilut 200 000 euroa kiistanalaisia sotevuokria, joita hyvinvointialue ei ole maksanut kunnalle.
✅ Kunnanhallitus nimesi toimialajohtajat ja heidän sijaisensa toistaiseksi enintään 31.5.2027 asti, koska henkilöstömuutosten myötä toimialajohtajien virkoja hoitaviin on tullut muutoksia.
✅ Kunnanhallitus tarkasteli toimialajohtajien sopimuspalkkoja. Kunnanhallitus päätti tarkastaa muutamalla prosentilla osallisuusjohtajan ja sivistysjohtajan palkkoja samalle tasolle (6150 €/kk) kuin teknisellä johtajalla.
✅ Kunnanhallitus päätti, että Teuvan kunta osallistuu Seinäjoki–Ilmajoki–Kurikka Kauhajoki–Teuva-yhteysvälin seudullisen joukkoliikenteen rahoittamiseen Traficomin esittämällä tavalla.
✅ Kunnanhallitus päätti lakkauttaa aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajien toimet. Työntekijät siirtyivät 1.8.2026 alkaen Eskaritalolle koulunkäynninohjaajan tehtäviin. Heidän palvelussuhteensa jatkuvat toistaiseksi voimassa olevina.
✅ Kunnanhallitus päätti keskeyttää kunnan hoidettavana olevien yksityisteiden talvikunnossapitoa vuosille 2026–2028 koskevan hankintamenettelyn sekä hyväksyi uuden kokouksen liitteenä olevan tarjouspyynnön julkaistavaksi ja valtuutti teknisen johtajan tekemään tarvittaessa pieniä korjauksia ja tarkennuksia tarjouspyyntöaineistoon ennen sen julkaisemista. Hankinnan yksityiskohtia tarkennettiin jo kokouksessa vallien madalluksen osalta, jonka nähtiin olevan kokonaisuudesta erillinen työlaji.
✅ Suunnitteluvaraussopimuksen purkaminen. Kunnanhallitus päätti purkaa Fisyr kiinteistökehitys Oy:n (ent. FinCap Kiinteistökehitys Oy) suunnitteluvarauksen sopimuskumppanin oleellisesti heikentyneiden toimintaedellytysten perusteella.
✅ Kunnanhallitus hyväksyi uimahallin laattajärjestelmän hankintamenettelyn ja valtuutti elinvoimatoimialan valmistelemaan markkinavuoropuhelun, laatimaan lopullisen vaatimusmäärittelyn ja hankinta-asiakirjat sekä neuvottelumenettelyn. Varsinainen investointipäätös uimahallista tehdään talousarvion laadinnan yhteydessä.
✅ Kunnanhallitus ei anna Teuvan kunnan puolesta lausuntoa rakennusjärjestyksen ehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville valmistelun tässä luonnosvaiheessa, vaan merkitsee asian valmistelun tiedoksi.
✅ Kunnanhallitus päätti myöntää rakentamislain 57 §:n mukaisen poikkeamisluvan hakemuksessa esitetylle rakennuspaikalle kuuden asunnon rivitalon, autokatoksen ja jätekatoksen rakentamiseksi Äystön uudella asuntoalueella.
✅ Kunnanhallitus päätti myöntää jatkoajan ympäristölupaprosessista johtuen teollisuustontin myynnille Paakkunainen Groupille. Myyntivaihtoehdon rinnalla tarkastellaan tilusvaihtomahdollisuuksia.
✅ Hankeavustus kuntien välisen yhteistyön (Kauhajoki ja Kaskinen) vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä, rahoituspäätökset. Kunnanhallitus merkitsi rahoituspäätökset tiedoksi ja antaa sivistysjohtajalle tarvittaessa evästykset hankkeiden jatkovalmisteluun, yhteistyön käynnistämiseen ja talousarviovalmisteluun.
✅ Henkilöstömuutosten vuoksi kunnanhallitus määräsi laskujen ja muiden tositteiden hyväksyjät.
✅ Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi hallintokuntien pöytäkirjat/muistiot sekä viranhaltijapäätökset.
Lisäksi kunnanhallitus käsitteli lausuntoja, aurausviittojen pystytysurakkaa koskevan toimittajavalinnan sekä merkitsi tiedokseen kuntalaisaloitteen, ja lähetti sen elinvoiman toimialalle valmisteluun.
Kokousmateriaalit löydät täältä:
Esityslistat, pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset – Teuvan kunta
