08.02.2019

Millainen on tulevaisuuden kuntasi? Vastaathan kyselyyn!

Millainen on tulevaisuuden kuntasi? Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa! Tervetuloa vastaamaan Suupohjan aluetta koskevaan kyselyyn, joka toteutetaan Aalto-yliopiston ja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän yhteistyönä. Kysely kartoittaa Suupohjan alueen palveluja, viihtyisyyttä ja omien vaikutusmahdollisuuden kokemuksia osana kansallista Elinvoimainen taajama -hanketta, jonka tavoitteena on väestöltään ja palveluiltaan pienenevien taajamien kehittäminen kestävästi yhdyskunta- ja rakennussuunnittelun keinoin. Isojoki, Karijoki, Kauhajoki ja Teuva muodostavat hankkeessa yhden osaprojektin. Tarkoituksena on kuntien keskustaajamien kehittäminen ja sitä kautta yhteisen toimivan palveluverkon muodostaminen alueella.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään Elinvoimainen taajama -hankkeen tutkimuksessa ja raportoinnissa, tieteellisissä julkaisuissa sekä Suupohjan alueen ja kuntien kehitystyössä.

Kysely on auki 14.1.-28.2.2019.

Vastaajien tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja anonyymisti, eikä niitä luovuteta sivullisille. Osallistuminen on vapaaehtoista ja kyselyn voi halutessa keskeyttää milloin vain.

Kysely löytyy täältä.