Kauhajoen kaupungin ympäristöterveydenhuoltoviranomaisen taksaluonnos on asetettu nähtäville.
Kuulutus taksaluonnos
Kauhajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 2.1.2026
KUULUTUS
Paukkakorven tuulivoimahankkeen osayleiskaavan ehdotusaineisto nähtäville
Äijäntuuli Oy suunnittelee Paukkakorpi-Pahkanevan tuulipuiston rakentamista Teuvan kunnan ja Kurikan kaupungin alueille. Hanke jakautuu kahteen osaan, Teuvan kuntaan sijoittuvaan Paukkakorven tuulipuistoon ja Kurikan kaupunkiin sijoittuvaan Pahkanevan tuulipuistoon. Paukkakorven ja Pahkanevan tuulipuistoja kehitetään rinnakkain, mutta alueille laaditaan erilliset oikeusvaikutteiset osayleiskaavat, joiden perusteella voidaan myöntää rakentamisluvat tuulivoimalayksiköiden rakentamiselle (AKL 77a §).
Paukkakorpi‐Pahkanevan kokonaiskaava-alueelle suunnitellaan enintään 3 tuulivoimalan rakentamista, joista Teuvan Paukkakorven alueelle sijoittuisi 2 voimalaa ja Kurikan Pahkanevan alueelle 1 voimala.
Teuvan Paukkakorven osayleiskaava‐alue sijaitsee noin 13 km Teuvan keskustasta pohjois-luoteeseen, Närvijoen ja Horonkylän välisellä alueella. Osayleiskaava‐alue rajautuu osittain Kurikan kaupungin rajaan. Lännessä Närpiön kaupunginraja on noin 180 metrin etäisyydellä kaava-alueesta.
Teuvan kunnanhallitus on kokouksessaan 27.10.2025 § 277 päättänyt asettaa osayleiskaavan ehdotusaineiston nähtäville (ehdotusvaihe, AKL 65§ ja MRA 19§). Osayleiskaavan ehdotusaineisto pidetään nähtävillä 12.11.-15.12.2025 välisen ajan kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa www.teuva.fi
Osayleiskaavaa koskeva yleisötilaisuus pidetään ke 26.11.2025 klo 18.00 Horonkylän nuorisoseuran talolla. Kahvitarjoilu alkaa 17.30. Tilaisuuteen on etäosallistumismahdollisuus teams-linkistä, joka tulee kunnan internetsivuille www.teuva.fi
Osayleiskaavaehdotuksesta voi esittää muistutuksensa 15.12.2025 mennessä Teuvan kunnalle:
Teuvan kunta
Rasintie 1A
PL 25
64700 TEUVA
email: kunta@teuva.fi
Lisätietoja antavat:
Teuvan rakennustarkastaja Satu Humalamäki, puh. 040 739 9606, satu.humalamaki@teuva.fi sekä kaavakonsultti Plandea Oy:n projektipäällikkö Pekka Kujala, puh. 040 726 6050, pekka.kujala@plandea.fi
Teuvan kunnanhallitus
12.11.2025
Liitteet:
Liite 1 Arkeologinen inventointi
Liite 1a Kolmen tervahautakohteen tarkastus
Liite 6 Luontoarvojen perusselvitys 2022
Liite 6a Luontoarvojen perusselvitys 2020
Liite 6b Luontoarvojen perusselvitys 2015
KUULUTUS
Paulakankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaluonnos nähtäville ja yleisötilaisuus
Valorem Energies Finland Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Teuvan Paulakankaan alueelle. Alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jonka perusteella voidaan myöntää rakentamisluvat tuulivoimalayksiköiden rakentamiselle (AKL 77a §).
Paulakankaan hankealueelle suunnitellaan 9 tuulivoimalan rakentamista.
Teuvan Paulakankaan osayleiskaava‐alue (n. 1364 ha) sijaitsee noin 5 km Teuvan keskustasta luoteeseen, Horonkylän, Närpiön kaupungin rajan ja välisellä alueella.
Teuvan kunnanhallitus on kokouksessaan 27.10.2025 276 § päättänyt kuuluttaa osayleiskaavaluonnoksen nähtäville. Yleiskaavaa koskeva luonnos- ja valmisteluvaiheen asiakirjat pidetään AKL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti virallisesti valmisteluvaiheen kuulemista varten nähtävillä 5.11.-5.12.2025 välisen ajan kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa www.teuva.fi -> Viralliset kuulutukset.
Osayleiskaavaluonnoksesta voi esittää mielipiteensä 5.12.2025 mennessä Teuvan kunnalle: Teuvan kunta, Rasintie 1A, PL 25, 64700 TEUVA, kunta@teuva.fi
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostusta ja osayleiskaavaluonnosta koskeva kaikille avoin yleisötilaisuus järjestetään torstaina 6.11.2025 klo 17–19 Orrelan alakerrassa, Porvarintie 51, 64700 Teuva. Tilaisuudessa on kahvitus 16.30 alkaen. Yleisötilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Linkki yleisötilaisuuteen toimitetaan ennen tilaisuutta ympäristöhallinnon verkkosivuille: www.ymparisto.fi/paulakangastuulivoimaYVA
Lisätietoja: Teuvan rakennustarkastaja Satu Humalamäki, puh. 040 739 9606, satu.humalamaki@teuva.fi sekä kaavakonsultti Ramboll Finlandin projektipäällikkö Juha-Matti Märijärvi, puh. 040 8256260, juha-matti.marijarvi@ramboll.fi
TEUVAN KUNTA
Kunnanhallitus
---
Linkit:
Paulakangas osayleiskaavaluonnos
Työsuojeluvaalien ehdokasasettelu
Työsuojeluvaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Tutustu tiedotteeseen ja ilmoita halukkuutesi asettua ehdolle työsuojeluvaaleissa viimeistään 16.11.2025. Ilmoittautuminen tapahtuu helpoimmin lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: tyosuojeluvaalit@teuva.fi.
Lisätietoja työsuojeluvaaleista antavat:
Sanna-Maija Loukasmäki, sanna-maija.loukasmaki@edu.teuva.fi
Virve Koivisto, virve.koivisto@edu.teuva.fi
Harri Nisula, harri.nisula@teuva.fi
Ann-Christine Nissén, ann-christine.nissen@kauhajoki.fi
Ilmoitus päätöksen kuuluttamisesta
Ilmoitus 1 (1)
29.10.2025 LSSAVI/14891/2024
Ympäristöluvat
Ilmoitus päätöksestä
Ympäristönsuojelulain mukainen päätös
Päätösnro
151/2025
Dnro Hakija Asia
LSSAVI/14891/2024
Rämäkkä Oy
Pehkurannannevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, Teuva
Kuulutuksen ja päätöksen nähtävilläpito
Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun päätöksen tiedoksi julkisella kuulutuksella
aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 29.10.2025 –
05.12.2025 osoitteessa https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2926018, mistä ne ovat luettavissa. Ohjeet
muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa.
ILMOITUS KUULUTUKSESTA; Paulakankaan tuulivoimahanke, Teuva, ympäristövaikutusten arviointiselostus
Ilmoitus kuulutuksesta
Valorem Energies Finland Oy on toimittanut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympä-ristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-menettely) annetun lain mukaisen YVA-selostuksen Paulakankaan tuulivoimahanke, Teuva. Arviointi-selostus on hankkeesta vastaavan laatima esitys hankkeesta ja sen todennäköisesti merkittä-vistä ympäristövaikutuksista.
Paulakankaan hankealue sijoittuu Teuvan kuntaan, Närpiön ja Teuvan rajalle, noin 5 kilometriä Teuvan keskustasta luoteeseen. Hankealueen koko on noin 2340 hehtaaria. Hankkeessa suunnitellaan rakennettavaksi enintään 15 tuulivoimalaa, jotka ovat yksikköteholtaan maksi-missaan 7-10 MW ja kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metriä.
Tuulivoimalat on suunniteltu liitettäväksi kantaverkkoon hankealueen eteläpuolella sijaitsevalla Kärppiön sähköasemalla. Sähkönsiirto sähköasemalle toteutetaan maakaapelein hankealu-een eteläpuolelta, Teiriläntien viertä pitkin. Maakaapelit sijoitetaan pääasiassa olemassa olevien teiden ja rakennettavien huoltoteiden yhteyteen. Myös voimaloiden välinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapelein, joten hankkeessa ei tarkastella ilmajohtoja.
Arviointiselostuksen ja kuulutuksen nähtävilläpito
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut arviointiselostuksen ja kuulutuksen tiedoksi julkisella kuulutuksella. Asiakirjat ovat nähtävillä 8.10. – 21.11.2025:
- Kuulutus: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla
www.ely-keskus.fi/kuulutukset/etela-pohjanmaa - Kuulutus ja arviointiselostus: ympäristöhallinnon verkkosivuilla
www.ymparisto.fi/paulakangastuulivoimaYVA
Lisäksi paperiversiot ovat nähtävillä:
- Teuvan asiointipiste, Rasintie 1 A, 64700 Teuva
- Kurikan kaupungin Jurvan asiointipiste, Koulutie 3, 66300 Jurva
- Närpiön kaupungintalo, Kirkkotie 2, 64200 Närpiö
ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
Rakennuskielto Lammasnevan alueelle
Teuvan kunnanhallitus on 9.12.2024 § 292 päättänyt asettaa Lammasnevan aurinkovoiman suunnittelualueen (vuokrattu alue) rakennuskieltoon kolmen vuoden määräajaksi. Ko. suunnittelualue on Piikkilänkylän, Hirvelänpään ja Norinkylän välisellä alueella, pääasiallisesti entisellä turvetuotantoalueella. Rakennuskielto tulee voimaan tällä kuulutuksella.
18.12.2024
Kunnanhallitus
Rakennuskielto Siltanevan alueelle
Teuvan kunnanhallitus on 11.12.2023 § 280 päättänyt asettaa Siltanevan tuulivoimapuiston suunnittelualueen rakennuskieltoon kaavan laatimisen ajaksi. Ko. suunnittelualue on Hirvelänpään ja Lepänloukon välissä, Hangasnevan länsipuolella ulottuen siitä pohjoiseen Kurikan rajalle. Kartta on nähtävillä alla olevassa linkissä. Rakennuskielto tulee voimaan tällä kuulutuksella.
21.12.2023
Kunnanhallitus
Kartta, rakennuskielto, Siltanevan alue
Kunnanhallituksen pöytäkirjanote 11.12.2023 § 280
Rakennuskielto Lautamäen alueelle
Teuvan kunnanhallitus on 13.11.2023 § 260 päättänyt asettaa Lautamäen tuulivoimapuiston suunnittelualueen rakennuskieltoon kaavoituksen ajaksi. Alue on Teuvan ja Karijoen kuntarajalla; tarkempi kartta on nähtävillä alla olevassa linkissä. Rakennuskielto tulee voimaan tällä kuulutuksella.
Teuva 20.11.2023
Kunnanhallitus
Tilapäinen suojelu ja kotikunta
Voit hakea kotikuntaa Digi- ja väestötietovirastosta (DVV), kun olet asunut Suomessa vuoden ja olet saanut tilapäistä suojelua. Joissain tapauksissa voit hakea kotikuntaa myös aiemmin.
Voit hakea kotikuntaa verkossa vuoden asumisen perusteella aikaisintaan 1.3.2023.
Kun saat kotikunnan, sinulla on oikeus laajempiin palveluihin kuin vastaanottokeskuksessa.
Jos et hae kotikuntaa, jäät vastaanottokeskuksen asiakkaaksi ja saat edelleen tarvitsemasi palvelut vastaanottokeskuksesta. Voit kysyä neuvoa omasta vastaanottokeskuksestasi.
Lue lisää esitteestä Kotikunta Suomesta.pdf. Viranomaiset ovat koonneet esitteeseen tietoa kotikunnan hakemisesta ja siitä, miten kotikunnan saaminen vaikuttaa elämääsi Suomessa.
Esite on julkaistu Migrin sivulla: Tilapäinen suojelu ja kotikunta | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
Ukraina: Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
Подання заявки на постійну прописку в муніципалітеті проживання (kotikunta) (migri.fi)
Ruotsi: Tillfälligt skydd och hemkommun | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
Hemkommun i Finland (migri.fi)
Englanti: Temporary protection and municipality of residence | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
Municipality of residence in Finland (migri.fi)
Rakennuskielto Paukkakorven alueelle
Teuvan kunnanhallitus on 11.4.2022 § 85 päättänyt asettaa Paukkakorven kahden tuulivoimalan suunnittelualueen rakennuskieltoon kaavoituksen ajaksi. Ko. suunnittelualue on Horonkylän ja Kurikan rajalla (kartta kunnan verkkosivuilla). Rakennuskielto tulee voimaan tällä kuulutuksella.
21.4.2022
Kunnanhallitus
Rakennuskielto Paulakankaan alueelle
Teuvan kunnanhallitus on 29.11.2021 § 273 päättänyt asettaa Paulakankaan tuulivoimapuiston suunnittelualueen rakennuskieltoon kolmen vuoden määräajaksi. Ko. suunnittelualue on Varisnevan, Närpiön rajan, Horontien ja Horonkylän rajoittamalla alueella (kartta kunnan verkkosivuilla). Rakennuskielto tulee voimaan tällä kuulutuksella.
19.1.2022
Kunnanhallitus