Teuvan kunnan kouluverkkoselvitys 2024
Teuvan kuntastrategiassa on vuosille 2021–2025 tavoitteena edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Strategian tavoitteisiin kuuluu luoda mahdollisuuksia kasvaa, opiskella, oppia ja siirtyä työelämään sekä tukea arjen sujuvuutta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi kouluverkkoa suunnitellessa huomioidaan lapsen etu, riittävät resurssit ja tuki, työvoiman saatavuus sekä koulutilojen asianmukaisuus. Lisäksi pyritään varmistamaan, että koulumatkat eivät ole lapsille ja nuorille liian rasittavia, ja että heillä on mahdollisuudet solmia ystävyyssuhteita oman ikäistensä kanssa. Kouluverkkosuunnittelussa otetaan myös huomioon oppilasmäärien kehitys ja tulevaisuuden työvoimatarpeet.
Vuonna 2018 valmisteltiin viimeisin kouluverkkoselvitys. Vuoden 2024 talousarvioon on kirjattu tavoitteeksi uuden kouluverkkoselvityksen laatiminen. Työ käynnistyi valtuustoseminaarissa 6.5.2024, jossa luotiin yhteinen tilannekuva neljän asiantuntijan näkökulmista: kuntatalous, perusopetus, lukiokoulutus ja väestökehitys.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 20.5.2024 käynnistää kouluverkkoselvityksen. Työssä painotetaan osallisuutta ja viestinnän avoimuutta. Selvitystä varten perustettiin työryhmä, ja ulkopuolista asiantuntijaa käytetään varmistamaan objektiivisuus ja erityisosaaminen. Selvityksen tulee valmistua vuoden 2024 joulukuun kunnanvaltuuston kokoukseen mennessä. Asiantuntijapalvelu on kilpailutettu ja sivistysjohtajan viranhaltijapäätöksellä (§ 61/2024) hankittiin FCG Finnish Consulting Group Oy tukemaan kouluverkkoselvityksen valmistelua.
Kouluverkkoselvityksessä tarkastelun kohteena ovat muun muassa oppilasennusteet, lähikoulualueet, henkilöstövaikutukset, koulukiinteistöt ja niiden hoito- ja energiakustannukset, kouluruokailu- ja puhtauspalvelut sekä koulukuljetussuunnitelmat.
Kunnanvaltuustolle 16.12.2024 tiedoksi annettavassa selvityksessä on nykytilanteen kuvaus, muutosajureiden analyysi, johtopäätökset, eri toimintavaihtoehtojen kuvaukset kustannusvaikutuksineen sekä ehdotus aikataulusta.
Hyvinvointivaliokunnalle on esitelty työn etenemistä 22.10.2024 ja 26.11.2024. Lokakuun kokouksessa valiokunta totesi keskustelun jälkeen ohjauksenaan, että selvitystyössä tavoitellaan pitkän aikavälin näkymiä ja ennustettavuutta kouluverkkoon sekä selvitetään erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.
Kunnanhallituksen perustama kouluverkkotyöryhmä on kokoontunut useita kertoja käsittelemään eri aihekokonaisuuksia, kuten kiinteistöjä, varhaiskasvatusta, lukiota ja koulukuljetuksia. Työ on ollut pääosin taustojen kartoittamista ja tilannekuvan luomista. FCG Finnish Consulting Group Oy:lle on toimitettu laajasti taloushallinnon aineistoa sekä muuta tilasto- ja taustatietoa selvityksen tueksi. Kouluverkkotyöryhmän työskentelystä on laadittu erillinen loppuraportti. Aiheesta järjestettiin valtuustoseminaari 9.12.2024, tämän jälkeen selvitys annetaan tiedoksi valtuustolle. Teuvan kunnan henkilöstölle järjestetään saman sisältöinen infotilaisuus 10.12.2024.
Lisätietoja:
Sivistysjohtaja Pia Valtonen, p. 050 386 4611, etunimi.sukunimi@teuva.fi