Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä peruskoulun muiden vuosiluokkien erityisopetukseen osallistuville oppilaille.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Toiminnan tavoitteena on tukea myös kodin ja koulun kasvatustyötä. Toiminta tarjoaa lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan.

Toimintaan haetaan pääsääntöisesti sähköisesti. Linkki sähköiseen hakemukseen löytyy tästä.
Hakea voi myös erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake palautetaan varhaiskasvatustoimistolle.

Lapset valitaan aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi kerrallaan. Seuraavan lukuvuoden toimintaan haetaan edellisen lukuvuoden keväällä. Hakuajasta ilmoitetaan lehdessä sekä kunnan internet-sivuilla.
Toimintaan voi hakea myös kesken toimintakauden. Tällöin on huomioitava, että paikan saamisen edellytyksenä on, että vapaita paikkoja on tarjolla.
 

Aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaa varhaiskasvatuksen alue-esimies Heidi Viitanen, puh. 046 855 5031.
 

  Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta                            APIP-toiminta      
  Koulukuja 1
  64700 Teuva
  puh. 040 483 4553
  Teuvan.iltapaivatoiminta@teuva.fi


  Erityislasten iltapäivätoiminta Omenapuu   
  Koulukuja 1                                       
  64700 Teuva
  puh. 040 176 0404
  Iltapaivatoiminta.omenapuu@teuva.fi