Siirry pääsisältöön

Lukudiplomi

Eepos-kirjastot ovat tuottaneet lukudiplomikokonaisuuden, johon kuuluu verkossa olevaa materiaalia oppilaille ja opettajille. Työssä on ajateltu eri luokka-asteita ja kiinnostavia teemoja, hyödynnetty osin pelillisyyttä ja teosten saatavuus on välittömästi tarkistettavissa Eepoksen Finna-verkkokirjastosta.

Lukuliekkiä voi suorittaa esikoulusta peruskoulun 9. luokkaan saakka. Lukudiplomin tavoitteena on kannustaa lapsia kirjallisuuden pariin, ylläpitää lukuintoa sekä saada lapset nauttimaan hyvistä kirjoista ja tarinoista. Esikoulussa ja peruskoulun alaluokilla lukudiplomissa korostuu kirjojen tutuksi tekeminen, tarinoiden maailmaan pääseminen sekä lukemisen alkeet. Myöhemmin ja erityisesti yläkoulussa painotetaan enemmän monipuolista lukemista sekä erilaisiin kirjallisuuden lajeihin tutustumista.

Eri luokka-asteille on olemassa kirjastohenkilökunnan kokoamia kirjalistoja, joiden lukemista kirjasto erityisesti suosittelee. Kirjalistat auttavat kirjojen valinnassa. Listojen sisältö on kuitenkin suuntaa antava. Kirjat on listattu eri genreihin, esimerkiksi tarinat, runot ja sarjakuvat. Kirjoja saa valita myös listojen ulkopuolelta lapsen lukutaidon ja kiinnostuksen mukaan.

Alakoulujen ja esiopetuksen lukudiplomit

Yläkoulujen lukudiplomit