Teuvan Lautamäen asu

Kuvat: Heikki Mahlamäki
Teksti: Paula Muotio

Teuvan Muinaiskulttuuriyhdistys ry esitteli kesällä 2005 yleisölle Lautamäen emännän ja isännän asut. Niiden toteutus oli pitkällinen haave.

Teuvan Muinaiskulttuuriyhdistyksen toimintaperiaatteiden mukaisesti pyrimme saamaan Teuvalla vuonna 1958 tehdyn Lautamäen muinaishautalöydön koruennallistuksien ympärille muutakin esineistöä, mikä toisi 1000-1100-luvun kädentaitajien luovuuden tämän päivän ihmisten arkeen. Muinaislöydön perusteella asiantuntijat arvelivat, että haudassa oli sekä miehen että naisen jäännökset. Vaikka tekstiili- tai luulöydöksiä ei ollut, tiedon pohjalta toteutettiin asut sekä miehelle että naiselle.

Teuvan Lautamäen emännän ja isännän asukokonaisuusprojektissa muinaisuus ja nykypäivä kohtaavat. Yhdistys haluaa herättää nykypäivän ihmisten, erityisesti nuorison kiinnostusta ja edistää harrastusta muinaispukuja, -koruja ja kotiseudun historiaa kohtaan. Asuhanke toteutettiin Leader+ -tuella Suupohjan Kehittämisyhdistyksen kautta.

Yhdistyksen toimesta ennallistettiin 1990-luvulla Lautamäen hautalöydöstä hopeinen hevosenkenkäsolki ja pronssinen kupurasolki Museoviraston luvalla. Hopeaseppä Jari Heinonen valmistaa korut käsityönä. Näille koruille tahdottiin luoda arvokas kehys, joka palvelisi sekä miesten että naisten asuina. Asuihin sovellettiin materiaaleja ja valmistustyylejä, joita tiedetään olleen 1000-luvulla käytössä muiden sen aikaisten hautalöytöjen perusteella.

Lautamäen emännän ja isännän asuissa näkyy oma näkemyksemme sidoksissa, materiaaleissa ja malleissa.

Teuvan Muinaiskulttuuriyhdistys lahjoitti Lautamäen isännän ja emännän asut käytettäväksi Kulttuuritalo Orrelan moninaisissa kulttuuritapahtumissa korostamaan Teuvalla jo rautakaudella (Rautakausi: n. 500eKr.-1150/1200 jKr.) vallinnutta luovuutta, mielikuvitusrikkautta ja käsityötaitoa. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu esiintyi Teuvan Speleissä 10-vuotisshowssaan Lautamäen asuissa.

 

 

 

Yhteistyössä suunnitellen

Lautamäen asut on suunniteltu Seinäjoen ammattikorkeakoulun vaatetusmuotoilun Jurvan yksikössä. Opiskelijat Laura Lahti, Teija Harju, Hanna Paavola ja Maria Tuomi laativat mallipiirrokset ja suunnitelmat opettajansa Tuija Huuskon johdolla. Opiskelijat laativat mallipiirrokset ja suunnitelmat Lautamäen asuiksi yhdistyksen ja asiantuntijoidemme yhteistyökumppaneina. Suunnittelutyön perustana ovat olleet hautalöydön aikaiset materiaalit, sidokset ja muoti. Lautamäen asusta haluttiin hautalöydöstä kunnioittava, helposti saavutettavissa oleva ja myös nuoria puhutteleva, muinaisuuteen pohjautuva kerrosasu, johon liittyy paikkakunnan menneisyyttä ja historiaa.

 

 

 

 

 

 

 

Lautamäen villaiset asukankaat on kutonut Anne Järvenpää-Riippi Käsityöpaja Toimikkaassa. Ompelujäljestä on vastannut vaatetusteknikko Jari Viitasalo. Keramiikkakisälli Annamari Huovinen on suunnitellut helmiä ja koruja käytettäväksi asun koristeluun ennallistettujen solkien rinnalla.

 

 

 

 

Teuvan Muinaiskulttuuriyhdistyksen puheenjohtajana on toiminut sen perustamisesta lähtien Paula Muotio sekä sihteerinä Liisa Laurila. Muita jäseniä ovat Maija-Liisa Laurila, Eila Kaleva, Terttu Ilmarinen, Liisa Pohjala, Niina Rantakoski, Pirkko Tuokila, Anneli Viitanen, Anneli Koivu, Liisa Haapala, Anne Järvenpää-Riippi, Leena Aura, Maija-Liisa Niemi, Annamari Huovinen ja Terttu Lehto. Teuvan Muinaiskulttuuritoimikunta perustettiin vuonna 1985 teuvalaissyntyisen Salme Luoman aloitteesta. Yhdistykseksi se rekisteröitiin 2003.

 

 

 

Teuvan Muinaiskulttuuriyhdistys ry

Yhteystiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja
Paula Muotio
puh. 040-596 8580
paula.muotio@pp.inet.fi

Lautamäen asukankaan kutoja
tekstiiliartenomi
Anne Järvenpää-Riippi
puh. 050-527 6010
anne.jarvenpaa-riippi@teuva.fi

Keraamisten korujen tekijä
keramiikkakisälli
Annamari Huovinen
puh. 050-564 1470