Liikuntatutor - toiminta
Liikuntatutor -toiminnan tavoitteena on osallistaa opiskelijoita Liikkuva opiskelu -toimintaan sekä sen suunnitteluun ja toteutukseen oppilaitoksissa. Lukion opiskelijat saavat tietoa liikkeen lisäämisen hyödyistä sekä työkaluja toiminnan suunnitteluun ja liikkeen lisäämiseen oman oppilaitoksen arkeen ja tapahtumiin. Syyslukukaudella 2020 järjestettiin kaksi koulutusta liikuntatutoreille. Kevätlukukaudesta 2021 eteenpäin liikuntatutorit kehittävät opintojaksoille liikunnallista aktiviteettia, josta tiedotetaan myös muille. Aktiviteetit ovat esimerkiksi taukoliikunnan toteuttamista, yhteisöllisyyden kehittämistä tai liikuntahaasteita.