Kevään 2022 kurssit

Lukiolaisen TET

  • Hanki itsellesi kiinnostava työpaikka, johon tutustut teemaviikon aikana 19.4. - 22.4.2022.
  • Kuluneesta viikosta on laadittava ohjeen mukainen raportti
  • Tarkemmat ohjeet ja muu materiaali annetaan hyvissä ajoin ennen teemaviikon (vko 16) alkamista

Holokausti-kurssi

  • Lukiolaisten lisäksi Yhtenäiskoulun kasit voivat osallistua kurssille ja pääsevät samalla tutustumaan lukiossa opiskeluun.
  • Kurssilla käydään läpi antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden historiaa tiiviisti, mikä on juutalaisuus ja holokaustia. Yhdistämme äidinkieltä, elokuvia, kirjoja, englantia kuin erilaisia aikalaislähteitä. Tietojen lisäksi harjoittelemme empatiaa erilaisten luovien kirjoitustehtävien avulla.
  • Suoritustapa:
        läsnäolo
        annetut tehtävät
        oppimispäiväkirja

Kuortaneen liikuntaleiri (siirretty viikolle 18, 3.-5.5.2022)

  • Liikuntalinjan huipentuma on liikuntaleiri Kuortaneella (3vrk). Ohjelma räätälöidään ryhmän toiveiden mukaisesti vuodenaika huomioon ottaen. Se tehdään esitettyjen toiveiden pohjalta: esimerkiksi New games- ja Outdoor-campien sisältöä sekä voimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä –teemalla.

Lukiotietoviikko

  • Ne Teuvan yhtenäiskoulun ysit, jotka hakevat Teuvan lukioon ovat normaalin MOK-viikon sijasta lukiotietoviikolla.
  • Viikon aikana tarkoitus on oppitunnin mittaisesti valottaa eri aineiden opiskelun vinkkejä, pitää mahdollisesti lähtötasotesti tai vaikka antaa näyterupeama, miten homma lukiossa menee. Lisäksi tehdään Niilo Mäki Instituutin lukiseulatesti. Tuleville lukiolaisille järjestetään elämyksellinen iltarupeama koripallon merkeissä. Käydään läpi koripallon keskeiset säännöt, esittellään molemmat joukkueet, Theresa Moriarty esittelee kihlattunsa Cameron Jonesin koripallouraa englanniksi, pohjustetaan parit/ryhmät ja mitä seuraavat erityisesti pelissä. Tämän ohessa ruokailemme. Tämän jälkeen osallistutaan Kauhajoelle koripallon 4. välieräotteluun Karhubasket - Seagulls.