22.03.2021

⭐️Etelä-Pohjanmaan Kulttuurikartta on nyt julkaistu ja Teuva on mukana hankkeeseen valikoituneilla kulttuurikohteillaan! ⭐️

Tiedätkö mistä kunnasta löytyy Tove Janssonin ainoa alttaritaulu? Entä oletko kuullut nuoresta tytöstä nimeltä Kyllikki Saari, jonka kohtalo toi koko Suomen yhteen? Miltä mahtaa näyttää Suomen pienin taidetila? Etelä-Pohjanmaa on täynnä tutkittavaa, ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Etelä-Pohjanmaan liiton koordinoima Kulttuurikartta ohjaa asukkaita alueen kuntien kauniiden ja omaleimaisten kulttuurikohteiden äärelle. Kohteet tutustuttavat paikalliseen arkkitehtuuriin, historiaan, perinteeseen ja taiteeseen. Mukana Kulttuurikartan kohteiden valikoinnissa ovat olleet Etelä-Pohjanmaan kuntien kulttuurivastaavat.


Kulttuuripäällikkö Hanna Hangasluoma Etelä-Pohjanmaan liitosta korostaa kuntarajat ylittävän yhteistyön ja kulttuurikokemusten merkitystä erityisesti haastavina aikoina. Kulttuurikartan avulla halusimme nostaa esiin maakuntamme kulttuurin helmiä ja samalla myös konkretisoida alueen kuntien kulttuurivastaavien yhteistyötä, kertoo Hangasluoma. Karttaan on pyritty ottamaan mukaan myös ulko- ja luontokohteita, joita ihmiset pystyvät kokemaan turvallisesti koronapandemian aiheuttamat rajoitukset ja sulut huomioiden, jatkaa Hangasluoma.
Kulttuurikartan sisältöihin voi törmätä myös Etelä-Pohjanmaan kuntia ja @Kulttuurinpaikka -tilin sosiaalisessa mediassa. Alueen asukkaita kannustetaan myös jakamaan omat alueen kulttuurin helmet #Kulttuurikartta -merkinnällä.


Kartta löytyy sähköisenä osoitteesta http://epliitto.fi/kulttuurikartta Kulttuurikartta on osa kuntien kulttuuritoimintalain 166/2019 6 §:n mukaista alueellista Kulttuurin paikka -kehittämistehtävää. Kehittämistehtävällä pyritään varmistamaan, että Etelä-Pohjanmaalla voidaan tulevaisuudessakin elää kulttuurisesti rikasta ja hyvinvoivaa elämää!